Yleisen kokouksen 26.4.2012 esityslista.
Jäsenkirje 1 / 2012
Pitkän hiljaisen kauden jälkeen saamme vihdoin myös tänne sivuillemme päivitystä.
Yhdistyksen kevätkokouksessa on valittu uusi hallitus ja puheenjohtaja yhdistykselle. Uusi puheenjohtaja on Kimmo Hällback Mäntyharjulta. Yhteystiedot on nyt päivitetty sivuillemme ja sieltä löytyy myös muiden hallituksen jäsenien tiedot.
Paljon muutakin on tapahtunut ja tulee vielä tapahtumaan. Tässä niistä lyhyesti.
Kevätkokouksessa käsiteltiin uudet yhdistyksen säännöt ja hyväksyttiin ne. Suurin muutos niissä oli yhdistyksen nimen muutos. Olemme nyt Etelä-Savon perhehoitajat ry.
Etelä-Savon perhehoitajat ry:n yleinen kokous pidetään Mikkelin seurakuntakeskuksessa (Savilahdenkatu 20, sisäpihan puolelta sisään) 26.4.2012 klo 18:30, aloitamme kahvilla. Ilmoittautumiset puheenjohtajalle n. viikkoa aikaisemmin. Käsiteltäviä asioita on mm. toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen. Toiveena olisi myös saada Savonlinnan suunnalta pari henkilöä hallitukseen. Kokouskutsut lähetetään lähiaikoina.
Yhdistyksen perhehoitopankki lopetetaan. Pankki ajetaan hallitusti alas 2012 loppuun mennessä. Asiasta tiedotetaan vielä tarkemmin myöhemmin.
Tarkoituksena olisi myös saada vertaistukiryhmät toimimaan taas tauon jälkeen. Suunnitelmissa on myös virkistystoimintaa yms.
Omia pride-koulutuksia emme ainakaan toistaiseksi järjestä. Yritämme tiedottaa kuntien järjestämistä pride-koulutuksista.
Toivomme erityisesti jäsenten aktiivisuutta! Kertokaa meille, miten meidän tulisi yhdistystä viedä eteenpäin. Ja jos on halua, niin aktiivisille löytyy kyllä "talkoohommia".
Kimmo Hällback
puheenjohtaja
Etelä-Savon perhehoitajat ry
0400-546 674
kimmo.hallback@es-si.info