Paikka; Kyyhkylän kuntoutuskeskus, Mikkeli
Paikalla; 14 yhdistyksen jäsentä oheisen liitteen mukaisesti, liite I
1 §
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen toivottaen osallistujat lämpimästi tervetulleiksi.
2 §
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
3 §
Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin puheenjohtajan esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi vaihtamalla kohtien 5 ja 13 paikkaa keskenään. Liite II
4 §
Kokouksen järjestäytyminen
5 §
Keskustellaan Etelä-Savon sijaishuollon kehittämishankkeesta ja hankkeeseen saadusta Raha-automaattiyhdistyksen avustuksesta
Merkittiin myönteisenä asiana tiedoksi Raha-automaattiyhdistyksen päätös avustaa Etelä-Savon sijaishuollon kehittämishanketta 50 000 eurolla vuonna 2009.
Kuultiin puheenjohtajan selvitys sijaishuollon KASTE-hankkeesta Etelä-Savon alueella. Tässä hankkeessa ollaan alustavien tietojen mukaan mm. luomassa sijaishuollon portaalia joka sisältäisi myös sijaishuoltopankin. Tämä hanke on merkittävältä osin päällekkäinen oman hankkeemme kanssa ja olemme koko KASTE-hankeen (ja sitä edeltäneen EAR-hankkeen) ajan yrittäneet oikaista päällekkäisyyttä mutta valitettavasti huonolla menestyksellä.
Päätettiin painottaa Etelä-Savon sijaishuollon kehittämishanketta aikaisempaa enemmän perhehoidon kehittämiseen, perhehoitokapasiteetin markkinointiin, koko Itä-Suomen läänin perhehoidon palvelutarjoajien yhteistoiminnan, koulutuksen ja työskentelyn kehittämiseen. Toisaalta päätettiin jättää vähemmälle ja suunnitellun KASTE-hankkeen toteutettavaksi syvällisempi sijaishuollon ja sijoituskäytäntöjen kehittäminen sekä näihin kehittämistehtäviin liittyvien toimintojen mallintaminen.
Päätettiin neuvotella Raha-automaattiyhdistyksen kanssa mahdollisimman nopeasti alkuvuodesta 2009 kyseisistä kehittämishankkeen painopisteiden tarkennuksista.
6 §
Käsitellään yhdistyksen vuoden 2009 toimintasuunnitelma
Käsiteltiin ja hyväksyttiin liitteenä oleva yhdistyksen vuoden 2009 toimintasuunnitelma. Liite III
7 §
Päätetään yhdistyksen vuoden 2009 jäsenmaksut
Päätettiin vuodelle 2009 seuraavat jäsenmaksut
8 §
Käsitellään yhdistyksen vuoden 2009 talousarvio
Käsiteltiin ja hyväksyttiin liitteenä oleva yhdistyksen vuoden 2009 talousarvio.
Liite IV
9 §
Valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2009
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2009 valittiin Kimmo Käärmelahti.
10 §
Päätetään yhdistyksen hallituksen jäsenmäärä
Päätettiin valita hallitukseen puheenjohtajan lisäksi kuusi varsinaista jäsentä.
11 §
Valitaan yhdistyksen hallituksen varsinaiset ja varajäsenet vuodelle 2009
Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2009 valittiin:
Hallituksen varajäseniksi vuodelle 2009 valittiin:
12 §
Valitaan yhdistykselle kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa vuodelle 2009
Yhdistyksen varsinaisiksi tilintarkastajiksi vuodelle 2009 valittiin:
Yhdistyksen varatilintarkastajiksi vuodelle 2009 valittiin:
13 §
Käsitellään Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry:n sääntöjen tarkistukset
Tehtiin yhdistyksen sääntöihin yhdistysrekisterin edellyttämät teknisluonteiset muutokset. Hyväksytyt säännöt liitteenä. Liite V
14
Mahdolliset muut keskusteltavat asiat
Keskusteltiin nuorisotoiminnan vauhdittamisesta ja yhdistyksen jäsenten lasten ja nuorten osallistumisesta Sinut ry:n toimintaan. Päätettiin antaa Perhehoitoliitto ry:lle/Sinut ry:lle palautetta tiedotustoiminnan kehittämisestä sillä nykyisin tapahtumat tulevat ainakin lasten ja nuorten vanhempien tietoon monesti liian myöhäisessä vaiheessa. Kehotettiin myös yhdistystä itseään kehittämään Sinut ry:n toimintojen esittelyä yhdistyksen omilla sivuilla.
15 §
Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.40
Vakuudeksi
Kimmo Käärmelahti, puheenjohtaja
Seija-Sofia Käärmelahti, sihteeri
Tarkastus
Olemme tänään _____/____ 2009 tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja siinä tehtyjen päätösten kanssa yhtä pitäväksi.
Marjaana Valjakka, pöytäkirjan tarkastaja ja Markku Valjakka pöytäkirjan tarkastaja