Etusivu Toimintamme Arkisto Liity jäseneksi ! Uutisia Linkit Yhteystiedot


Uusi Essi on liikkeellä

Etelä-Savon Sijaisperheet - Essi ry:n ensimmäinen vuosikokous pidettiin Suomen Nuoriso-opistolla Mikkelissä lauantaina 2. 2. 2008. Kokoukseen osallistui parisenkymmentä maakunnan sijaisvanhempaa jotka paaluttivat uuden yhdistyksen ensimmäisen toimintavuoden tavoitteita ja valitsivat yhdistykselle myös uuden luottamushenkilöjohdon.

Uusi Essi eli Etelä-Savon Sijaisperheet - Essi ry aloitti toimintansa tammikuun alussa kun Etelä-Savon Sijaiskotiyhdistys ry ja Savonlinnan Seudun Sijaisvanhemmat ry löivät hynttyyt yhteen. Tämän järkiliiton seurauksena Etelä-Savon alueella toimii nyt yksi, entistä vahvempi Perhehoitoliiton alueyhdistys.

Uuden Essin ensimmäinen toimintavuosi tulee olemaan erittäin haastava. Omien syksyllä järjestettävien 25-vuotisjuhliensa lisäksi yhdistys isännöi 25. - 27. 7. 2008 Perhehoitoliiton 25-vuotisjuhlavuoden valtakunnallista kesätapahtumaa Savonlinnassa. Tähän tapahtumaan odotetaan noin 300 sijaisvanhempaa eri puolilta maata. Samaan aikaan kesätapahtuman kanssa järjestetään myös Tanhuvaaran Urheiluopistolla Sinut ry:n valtakunnallinen nuorten leiri. Sinut ry on sijaisperheissä ja ammatillisissa perhekodeissa asuvien sijoitettujen sekä sijaisperheiden biologisten lasten ja nuorten yhteinen järjestö.

Etelä-Savon Sijaisperheet - Essi ry:n toimintaa tulee alkaneena toimintavuotena värittämään liiton kesätapahtuman lisäksi erityisesti myös yhdistyksen hallinnoima kolmivuotinen perhehoidon kehittämishanke Etelä-Savon alueella. Valtioneuvoston 31. 1. 2008 vahvistaman päätöksen mukaisesti on Raha-automaattiyhdistys sitoutunut rahoittamaan yhdistyksen hanketta kuluvana vuonna 50 000 euron avustuksella sekä samalla tehnyt samansuuruisen ohjeellisen avustusvarauksen myös vuosille 2009 ja 2010. Yhteensä Ray:n avustusta tullaan siis käyttämään eteläsavolaisen perhehoidon kehittämiseen 150 000 euroa.

Tämän hankkeen puitteissa koulutetaan uusia sijaisperheitä, jatko- ja täydennyskoulutetaan jo toimivia sijaisperheitä ja ammatillisia perhekoteja, käynnistetään maakunnallisen sijaishuoltopankin toiminta sekä tehdään mittavaa määrää muitakin toimia eteläsavolaisen sijaishuollon kehittämiseksi. Hankkeen merkeissä on käynnistymässä lähi aikoina uusien sijaisperheiden PRIDE -valmennus Mikkelin alueella ja vastaava valmennus syksyllä 2008 myös Pieksämäen ja Savonlinnan alueilla.

Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry valitsi kokouksessaan yhdistyksen puheenjohtajaksi kuluvalle vuodelle Kimmo Käärmelahden Savonlinnasta. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Matti Christensen Mäntyharjulta, Tuovi Gynther Mikkelistä, Arja Hämäläinen Enonkoskelta, Maija-Liisa Martikainen Ristiinasta, Airi Sairanen Savonlinnasta ja Ulla Saranki Mikkelistä. Hallituksen varajäseniksi valittiin Asta Huhta Sulkavalta, Tiina Rahikainen Mikkelistä, Kaisa Törn Savonlinnasta ja Markku Valjakka Savonlinnasta.