Etusivu Toimintamme Arkisto Liity jäseneksi ! Uutisia Linkit Yhteystiedot


Sijaisvanhemmaksi Etelä-Savossa palvelunumero 044-962 8040

Sijaisperheiden rekrytointikampanja Etelä-Savon alueella syyskuussa 2008

Toteuttaja

Etelä-Savon alueen rekrytointikampanjan toteuttaja on Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry. Yhdistys on lasten, nuorten, vammaisten ja vanhusten perhehoidon asiantuntija Etelä-Savon maakunnassa. Jäseniämme ovat pääasiassa lähes sata alueemme perhehoitoa tarjoavaa toimeksiantosopimussuhteista perhettä.
Rekrytointikampanja on osa laajempaa maakunnan lasten ja nuorten sijaishuollon kehittämishanketta. Tämän hankkeen puitteissa vuonna 2008 mm. rekrytoidaan ja koulutetaan uusia sijaisperheitä, täydennyskoulutetaan jo toimivia sijaisperheitä ja ammatillisia perhekoteja, käynnistetään maakunnallisen kriisipäivystys elokuun 2008 puolivälissä ja sijaishuoltopankki marraskuussa 2008 . Raha-automaattiyhdistys on tukenut hanketta tänä vuonna 50 000 eurolla sekä sitoutunut tukemaan hanketta myös vuosina 2009 - 2010 saman suuruisilla avustuksilla. Avustuksen saaja ja hankkeen hallinnoija toimii Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry. Yhteistyökumppaneitamme hankkeessa ovat mm. Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon TE -keskus, Perhehoitoliitto, Punkaharjun SOS -lapsikylä, Kasvun Yhteisöt, Mikkelin Ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen Sosiaalialan Osaamiskeskus.

Tilaisuudet

Varsinaisen kampanjan puitteissa järjestetään neljä tilaisuutta: 17.9. Mikkelissä, 18.9. Pieksämäellä, 24.9. Savonlinnassa ja 25.9. Juvalla.

Näihin tilaisuuksiin kutsumme perhehoidosta kiinnostuneita perheitä, alueen sosiaalityöntekijöitä ja muita yhteistyökumppaneita, tiedotusvälineitä sekä jo toimivia sijaisperheitä. Tapahtuma alkaa kussakin paikassa klo 14.00 ja päättyy noin klo 18.00. Ohjelmassa on lelujen vaihtoa ja keräämistä, lasten ja nuorten vaatteiden keräämistä Sortavalan lastenkotiin, sijaisperhetoiminnan esittelyä, käynnistyvien PRIDE-valmennuksien markkinointia, tukiperheiden etsimistä, kahvittelua ja mukavaa jutustelua vierailevien ihmisten kanssa. Tapahtuma toimii siis ns. non-stop-periaatteella eli tapaamiseen voi tulla milloin vain klo 14-18 välillä.

Tiedotus

Infotilaisuuksista ilmoitetaan maksullisilla ilmoituksilla alueen lehdissä. Lisäksi yritetään saada lehdet sekä paikalliset radiot tekemään juttua jo toimivista sijaisperheistä. Tätä juttuideaa palvelemaan sovitaan yhdistyksen puitteissa muutamasta perheestä, jotka ovat valmiit lehtien jututettaviksi.
Kuntien sosiaalitoimistoille lähetetään elokuun lopussa kirje, jossa pyydetään kuntia informoimaan em. tiedotustilaisuuksista omille tukiperheilleen sekä niille perheille, jotka ovat ottaneet kunnan sosiaalitoimistoon yhteyttä mahdolliseksi sijaisperheeksi ryhtymisestä.

Materiaalin levitys

Infotilaisuuksissa levitetään valtakunnallista sekä yhdistyksen omaa materiaalia sijaisperhetoiminnasta.
Sijaisvanhemmuudesta laaditaan oma lennäkki, jota levitetään kiinnitettäväksi sosiaalitoimistojen, terveyskeskusten, järjestötilojen, kansalaisopistojen yms. ilmoitustauluille.
Järvi-Suomen Kylät ry:n kyläkirjeeseen saadaan syyskuussa informaatioaineistoa sijaisvanhemmuuden toimivuudesta kyläyhteisön virkistäjänä (Moinsalmi-case).
Vastaavanlaiset järjestöyhteistyöneuvottelut ovat käynnissä myös 3-4 maakunnan alueen järjestön kanssa.

Päivystys

Rekrytointikampanjan aluksi julkistetaan 24/7 periaatteella toimiva Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry:n oma Sijaisvanhemmaksi Etelä-Savossa palvelunumero 044-962 8040, josta sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneet ihmiset voivat tiedustella sijaisvanhemmuuteen liittyviä asioita ja tilata sijaisvanhemmuutta koskevaa materiaalia.
Päivystysnumero jää toimintaan myös varsinaisten kampanjaviikkojen jälkeen Etelä-Savon sijaishuoltopankin palvelunumerona ja sen tiedot julkaistaan marraskuussa ilmestyvässä Etelä-Savon sijaisperheet -Essi ry:n esitteessä sekä muussa yhdistyksen tuottamassa aineistossa.

Valmennukset

Keväällä käynnistyi Mikkelissä Essin toteuttama PRIDE-valmennus sijaisperheiksi aikoville perheille. Tuossa valmennuksessa on mukana kuusi perhettä. Myöhemmin syksyllä vastaavat koulutukset käynnistyvät Juvalla ja Pieksämäellä.