Mutta nyt on karu totuus edessä. Ilmoittautumisaika päättyi tänään ja päivän posti on avattu. Seminaariin ilmoittautunut yhteensä 28 osallistujaa. Tavoite oli vähintään nelinkertaisessa, ehkä jopa viisinkertaisessa määrässä.
Tällä osallistujamäärällä seminaaria ei kannata järjestää sen paremmin seminaarin innostavuuden kuin taloudenkaan näkövinkkelistä. Joten joudun ilmoittamaan sinulle, että seminaari on peruttu. Kuten myös muut päivän ohjelmat eli Sijaishuollon kehittämishankkeen ohjausryhmä, juhlapäivällinen ja Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry:n 25-vuotisjuhla.
Olethan ystävällinen ja kuittaat mahdollisimman nopeasti paluusähköpostilla saaneesi tämän tiedon.
Tapahtumaan lähti hieman yli 700 henkilökohtaista kutsua pääasiassa Itä-Suomen alueelle. Esimerkiksi kuntasekrotille lähetettiin 247 henkilökohtaista kutsua kuntien sosiaalitoimen ja koulutoimen työntekijöille (4 ilmoittautunutta), 104 kutsua sosiaalitoimen luottamushenkilöille (0 ilmoittautunutta), 53 kutsua kasvatus- ja perheneuvoloiden yms. työntekijöille (3 ilmoittautunutta) ja 38 kutsua sijaishuoltoyksiköihin ja sijaishuollon kehittämisyksiköihin (0 ilmoittautunutta). Ammatillisille perhekodeille ja lastensuojelulaitoksille lähetettiin 52 kutsuua (3 ilmoittautunutta) ja yhteistyökumppaneille, järjestöille, maakunnille ja läänille 68 kutsa (4 ilmoittautunutta). Loput ilmoittautuneet ovatkin omia jäseniämme.
Etenkin kunnallisen sosiaalitoimen välinpitämätön suhtautuminen seminaariimme satuttaa ja kertoo karua kieltään heidän suhtautumisestaan perhehoitajiin ja perhehoitajien alueyhdistykseen "yhteistyökumppanina" ja "teamin jäsenenä". Seminaarin ohjelma on mielestäni loistava, tiedottaminen ja markkinointi on ollut vähintäänkin kohtuullista (yli 700 henkilökohtaista kutsua), paikka tosin on monien mielestä hieman sivussa, määrärahat loppuvuodesta niukat, työtaakka kohtuuton...
Minä kuitenkin koen, että suurin ongelma on järjestäjätaho. Mikäli saman seminaarin olisi järjestänyt vaikkapa Itä-Suomen lääninhallitus, niin uskoisin osallistujamäärän olevan aivan jotain toista kuin tuo 28 henkeä.
Kaiken lisäksi vielä Itä-Suomen lääni järjestää täysin tietoisena seminaaristamme samalle päivälle Kuopioon ammatillisten perhekotien koulutuspäivän. Läänintarkastaja Sirkka Koponen kyllä totesi minulle puhelimessa 10. 11. 2008: "huomasin tätä meidän koulutuspäivää kutsuessamme, että teillä on tuo seminaari, mutta eihän nämä millään tavalla mene päällekkäin" ja "kun me nyt saimme tämän ministeriön ihmisen juuri tälle päivälle niin ei ole mitään mieltä jättää mahdollisuutta käyttämättä." Näin rakentavasti läänissä suhtaudutaan seminaariimme, jossa sentään on läänin maaherra yhtenä puhujana, aiheena sijaishuolto ja jonka eteen on tehty Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry:ssä melkoisesti töitä Me kun lähdimme tätä seminaaria suunnittelemaan ei läänin koulutuskalenterissa ollut tuolle päivälle minkäänlaista sijaishuollon koulutusvarausta.
Olen pahoillani kaikkien niiden 28 ilmoittautuneen puolesta jotka eivät pääse nauttimaan tästä laadukkaasta tapahtumasta. Erittäin pahoillani olen myös kaikkien sijaisvanhempien puolesta, jotka näin suoraan tai välillisesti joutuvat kokemaan sen heikon arvostuksen, jota alueen kunnissa tunnetaan sijaisperheiden työpanosta kohtaan.
Tämän pettymyksen jälkeen on aika hieman vetää happea. Ja miettiä, miten Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry:n hallinnoimaa kehittämishanketta tästä eteenpäin jatketaan.
Savonlinna 20.11.2008
Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry
Kimmo Käärmelahti
p. 0400-801838
Pellossalontie 400, 57230 Savonlinna