Etusivu Toimintamme Arkisto Liity jäseneksi ! Uutisia Linkit Yhteystiedot


Puheenjohtaja vaihtui

Ei mitään tramaattista, mutta Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry:n puheenjohtaja on vaihtunut. Tai oikeammin, varapuheenjohtaja Ulla Saranki johtaa yhdistystä kevätkokoukseen ( 19.05.2009 ) saakka, ja kevätkokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja loppuvuodeksi, sekä täydennetään hallitusta.

Näin on toimittu siksi, että syyskokouksessa valittu puheenjohtaja Kimmo Käärmelahti valittiin Essin hallituksen kokouksessa 10.03.2009 osa-aikaiseksi hanketyöntekijäksi Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaan, ja Essin hallinnoimaan Etelä-Savon sijaishuollon kehittämishankkeeseen. On luonnollista, että osa-aikainenkaan työntekijä ei voi istua samanaikaisesti kahdella pallilla, sekä yhdistyksen hallituksessa, että työntekijän.
Sijaishuollon kehittämishanke on kuitenkin nyt sellaisessa vaiheessa, että sekä yhdistyksen hallitus että allekirjoittanut katsoi tämän ratkaisun järkeväksi hankkeen edistämisen kannalta.