Näin on toimittu siksi, että syyskokouksessa valittu puheenjohtaja valittiin Essin hallituksen kokouksessa 10. 3. 2009 osa-aikaiseksi hanketyöntekijäksi Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaan ja Essin hallinnoimaan Etelä-Savon sijaishuollon kehittämishankkeeseen. On luonnollista, että osa-aikainenkaan työntekijä ei voi istua samanaikaisesti kahdella pallilla sekä yhdistyksen hallituksessa että työntekijänä.
Maaliskuun 10. päivä avattiin varsinainen sijaishuoltopankin tietokanta sosiaalityöntekijöiden käyttöön. Tuosta päivästä lähtien sopimuksen kanssamme tehneiden ja tekevien kuntien sosiaalityöntekijät pääsevät etsimään sopivia sijaishuoltopaikkoja suoraan työpaikkansa tietokoneen välityksellä.
Mikäli perheessänne on vapaita hoitopaikkoja joita ette ole ilmoittaneet perustietolomakkeen täyttämisen yhteydessä pankkiimme, niin ilmoittakaa niistä pikaisesti sähköpostilla osoitteeseen: info@es-si.info tai perinteisemmällä postilla osoitteeseen: Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry, Pellossalontie 400, 57230 Savonlinna.
Koska sijaishuoltopankin pyörittäminen, vapaiden hoitopaikkojen markkinointi, uusien perheiden rekrytointi ja koulutus yms. tehtävät pyritään rahoittamaan sijaishuoltopankista perittävien maksujen kautta, on pankin palveluja käyttäville kunnille määritelty kohtuulliset korvaukset pankin käytöstä. Perheiltä ei peritä tästä palvelusta minkäänlaista maksua vaan palvelu tarjotaan "jäsenetuna".
Siksi pyydämmekin teitä ilmoittamaan kaikista pankin avustuksella tapahtuneista sijoituksista, niin tukiperhesijoituksista, lyhytaikaisista sijoituksista kuin pitkäaikaisistakin sijoituksista mahdollisimman nopeasti edellä lueteltujen osoitteiden välityksellä. Näin varmistamme, että mikään kunta ei yritä käyttää palvelujamme kiertäen niistä perittävää korvausta.
Haluan kuitenkin painottaa, että ilmoitusvelvollisuus koskee vain sijaishuoltopankin kautta tapahtuvia sijoituksia, suorat vanhat yhteistyösuhteet tuttujen sosiaalityöntekijöiden kanssa jatkuvat luonnollisesti entiseen tapaan. Luonnollisesti emme myöskään "laskuta" kuntia sijoituksista jotka tapahtuvat perheiden omien kuntien sosiaalityöntekijöiden suuntaan tapahtuvien yhteydenottojen kautta.
Kriisisijoitusten ohella kyse on myös suunnitelmallisista avohuollon lyhytaikaisista sijoituksista, joita on tarjottu hoidettavaksemme tämän päivystyksen kautta. Tiedon päivystyksestämme levitessä alueen sosiaalitoimistojen piirissä, on myös mielenkiinto päivystystä kohtaan lisääntynyt.
Toivonkin, että yhä useampi jäsenistämme miettisi, olisiko heillä tarjota lyhytaikaista hoitopaikkaa joko kriisipäivystyksen tai muun lyhytaikaisten hoitojaksojen puitteissa. Korvausta näistä jaksoista maksetaan perheelle 75 /vrk sekä kilometrikorvauksia hoitoon liittyvistä ajoista 0,45 /km.
Mikäli päädytte vakavissanne miettimään lyhytaikaisen hoitopaikan tarjoamista, niin olkaa yhteydessä allekirjoittaneeseen joko sähköpostilla osoitteeseen: info@es-si.info tai soittamalla numeroon 0400-801838.
Yhdistyksemme on kesän ja alkusyksyn uusien sijaisperheiden rekrytointitapahtumien yhteydessä saanut myös joukon tukiperhetoiminasta kiinnostuneita yhteydenottoja. Niinpä olemme päättäneet käynnistää tänä keväänä tukiperhekoulutuksen ainakin Mikkelissä ja Savonlinnassa.
Jos olet itse kiinnostunut tukiperheenä toimimisesta tai ystäväpiirissäsi on perheitä, jotka harkitsevat tukiperhetoimintaa, niin nyt on hyvä tilaisuus tulla tukiperhekoulutukseen katsomaan, millaista tuo toiminta oikein on.
Tukiperhekoulutus on osallistujille maksutonta ja Essin kautta toimiville tukiperheille maksetaan lapsen vaativuustasosta riippuen tukiperheenä toimimisesta korvausta 50-75 euroa/lapsi/vrk.
Ilmoita omasta tai tuttavaperheesi kiinnostuksesta tukiperhekoulutukseen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 10. 4. 2009 joko sähköpostilla osoitteeseen: info@es-si.info tai tekstiviestillä numeroon 0400-801838.
Matkan, majoitukset, ruokailut ja huvipuistolipun sisältävä kokonaispaketti maksaa alle 16 -vuotiailta 50 euroa ja 16-vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta osallistujilta 75 euroa/henki. Mukaan mahtuu viitisenkymmentä henkeä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten pistäkääpä sähköpostia tulemaan pikaisesti joko osoitteeseen: info@es-si.info , tekstiviestiä numeroon 0400-801838 tai kirjettä osoitteella Etelä-Savon sijaisperheet, Kimmo Käärmelahti, Pellossalontie 400, 57230 Savonlinna.
Perheloma on osallistujilleen sangen edullinen, sillä viikon täydellinen ylläpito ohjelmineen, majoituksineen ja ruokailuineen maksaa vain 120 euroa / osallistuja. Alle 17-vuotiaille perheenjäsenille perheloma on ilmainen.
Myös tähän tapahtumaan on paikkoja rajoitettu määrä, joten mikäli olet kiinnostunut tuetusta perhelomasta etkä ole sellaiseen viimeisen vuoden aikana osallistunut, niin pistä tästäkin asiasta sähköpostia tulemaan pikaisesti joko osoitteeseen: info@es-si.info , tekstiviestiä numeroon 0400-801838 tai kirjettä osoitteella Etelä-Savon sijaisperheet, Kimmo Käärmelahti, Pellossalontie 400, 57230 Savonlinna.
Kirjoja, videoita ja DVD:ta voi tilata luettavaksi ja katsottavaksi maksuttomasti lähettämällä varauksen joko sähköpostilla osoitteeseen: info@es-si.info tai tekstiviestillä numeroon 0400-801838.
Lainausaika on yksi kuukausi ja Essin jäsenen ainut kustannus lainasta on paluupostimaksun maksaminen. Tällä hetkellä kirjastossa ovat lainattavissa oheisen liitteen mukaiset kirjat, DVD:t ja videot.
Sijaisisien pienryhmätoiminnan käynnistäminen edellyttää innostuneita pienryhmäohjaajia sekä ryhmäläisiä omilla paikkakunnilla. Koulutus toteutetaan prosessinomaisena vuoden 2009 aikana. Siihen kuuluu mm. luentoja, toiminnallisia harjoituksia ja etätehtäviä. Ensimmäinen kokoontuminen pyritään pitämään huhti-toukokuussa.
Ryhmän koko on 8-16 henkilöä. Yhteydenotot ja lisätiedot: Perhehoitoliitto ry:n kehittämispäällikkö Hannu Piispanen, hannu.piispanen@perhehoitoliitto.fi puhelin 040 310 1443.
Etelä-Savon sijaisperheet - Essi ry
Kimmo Käärmelahti, hanketyöntekijä