Hyvä yhdistysväki!
Tervehdys liiton uusista toimitiloista! Uudet tilat tulivat tarpeeseen ja ovat iso ilonaihe koko liitolle. Kiitos muistamisista avajaispäivänä ja tervetuloa käymään ensimmäistä kertaa ja uudelleen! Liittokokousviikonloppuna 24.-25.4. tutustuminen on myös mahdollista. Perjantai-ilta 24.4. on varattu yhdistysten vastuuhenkilöille sekä liiton että yhdistysten kuulumisten vaihtoon ja Peili-hankkeen käynnistämiselle. Yhdistysten toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen tarkoitettuun Peili-hankkeeseen olemme saaneet rahoituksen OK-Opintotoiminnan Keskusliitosta. Tästä ja muista uusista asioista jäljempänä lisää.
Perhehoitoliiton liittokokous pidetään 25.4. Jyväskylässä. Tervetuloa! Kokousasiakirjat lähetetään yhdistyksiin tilintarkastuksen jälkeen.
Liiton hallituksen päätöksiä
Hallitus hyväksyi kokouksessaan 6.2. vuoden 2008 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen edelleen liittokokoukselle hyväksyttäväksi. Samoin hallitus vahvisti kuluvan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion edelleen liittokokoukselle esitettäviksi. Hallitus valitsi varapuheenjohtajakseen v. 2009 Tapio Patasen Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys ry:stä ja hallituksen sihteeriksi kehittämispäällikkö Maria Kuukkasen.
Hallituksen erovuoroisia varsinaisia jäseniä ovat Heikki Palola Keski-Suomen Sijaisvanhemmat ry:stä, Sinikka Jussila Kuopion Seudun Perhehoitajat ry:stä ja Eeva Kankkunen Pohjois-Karjalan Perhehoitajat ry:stä. Heistä Heikki Palolalla ja Sinikka Jussilalla ovat hallituskaudet täynnä eivätkä he voi tulla uudelleen valituiksi. Varajäsenistä erovuorossa on Tom Forslund Etelä-Pohjanmaan Sijaisvanhemmat ry:stä. Hän on toiminut yhden 3-vuotiskauden eli voi tulla uudelleen valituksi.
Perhehoidon erityisasiantuntija -uusi palvelu jäsenille
Erityisasiantuntijan tehtävä Perhehoitoliitossa on uusi ja siinä toimii psykologi Tarja Janhunen. Aiemmin liitossa työskennellessään Tarja perehtyi sijoitusten katkeamisiin. Nyt hänen tehtävänään on tukea sijoitusten pysyvyyttä mm. koulutuksen, konsultoinnin, kriisi- ja neuvotteluavun sekä vertaisryhmien avulla. Erityisen kiinnostuksen ja osaamisen alue on sijoitetun lapsen kehityksen ymmärtäminen ja käyttäytymisen vaikutusten tutkiminen sijaisperheiden arjessa sekä tuen tarjoaminen hankalissa tilanteissa.
Ongelmatilanteissa Tarjaan voivat olla yhteydessä sekä sijaisvanhemmat että sosiaalityöntekijät. Yhteyttä voi ottaa jo siinä vaiheessa, kun ajattelee, kannattaako yhteyttä ottaa. Yhteydenoton taustalla voi olla kysymyksiä liittyen lapsen kehitykseen tai käyttäytymiseen, jaksamiseen ja tukimuotoihin tai vaikka yhteistyökuvioihin. Työskentelyn tavoitteena on löytää yhteistyömuotoja, joiden avulla lapsen etu parhaiten toteutuu. Toimipiste sijaitsee Helsingissä, mutta toimialueena on koko maa.
Lisätietoa Tarja Janhuselta, tarja.janhunen@perhehoitoliitto.fi, 040 310 1448.
Perhehoito-lehti kaikkiin kuntiin ja perhehoidon yksiköihin
Perhehoitoliitto lahjoittaa Perhehoito-lehden vuosikerran 2009 kaikkien kuntien perhehoidosta vastaaviin yksiköihin. Tällä tavalla Perhehoitoliitto haluaa edistää yhteistyötä sijoittajien kanssa ja lisätä tietoa liiton toiminnasta.
Pysyvyyden turvaaminen perhehoidossa -käsikirja sijoitusten purkautumisen ehkäisemiseksi
Pysyvyyden turvaaminen perhehoidossa on käsikirja sijoitusten purkautumisen ehkäisemiseksi kaikille perhehoidon ammattilaisille.
Tarja Janhunen (PsM) käy käsikirjassa läpi perusasiat pysyvyyden turvaamisesta pitkäaikaisessa perhehoidossa ja sijoitusten purkautumisen ehkäisemisestä. Lisäksi käsikirjassa käsitellään hallittua sijoituksen purkamista.
Teos perustuu Perhehoitoliitto ry:n hankkeessa tehtyyn selvitykseen perhehoitosijoitusten purkautumisista. Hanke toteutettiin vuosina 2005 - 2007 yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
Hinta 10 euroa kappale + toimituskulut. Tilaukset Perhehoitoliiton toimistosta, toimisto@perhehoitoliitto.fi, 040 310 1440.
Tieto kiertoon - Perhehoidon kirjat käyttöön!
Perhehoidosta kertovat kirjat sisältävät täyttä asiaa, josta on hyötyä niin sijaisvanhemmille, perhehoitajille, perhehoidon sosiaalityöntekijöille, opiskelijoille kuin kaikille, jotka tarvitsevat tietoa perhehoidosta. Nyt on mahdollisuus lisätä perhehoidon tietämystä yhdistyksen alueella myymällä, lahjoittamalla, antamalla tuliaisiksi, arpajaisvoittona jne perhehoitoa käsitteleviä kirjoja. Samalla on mahdollisuus kartuttaa hiukan yhdistykselle varoja. Myymme kirjat yhdistyksille tarjoushintaan.
Mikäli yhdistykselle sopii, liiton toiminta-avustus voidaan suorittaa yhdistykselle myös perhehoidon kirjoina ja/tai Minun kirjani -kansioina eli halutessanne saatte avustuksen arvosta haluamianne kirjoja ja kansioita.
Perhehoitajalaki ja perhehoidon toimintaohjelma
Valtakunnallisen lastensuojelun perhehoidon toimintaohjelman laatimisen ministeriö on ohjannut ISO:n (Itä-Suomen osaamiskeskus) Pohjois-Savon yksikölle, jossa projektityöntekijä Piritta Timonen on aloittanut 1.3. ja jatkaa 31.08.2010 saakka. Ohjaustyöryhmä kootaan Perhehoitoliiton rekrytointihankkeen ohjausryhmän pohjalta. Työryhmässä on sijaisvanhempiedustus. Työryhmän odotetaan tuottavan lastensuojelun perhehoidon sisältökysymysten osalta tarpeet Perhehoitajalain uudistamiseen.
Perhehoitajalain lakityöryhmän perustamista on kiirehditty peruspalveluministerille sekä ministeriön vastaaville virkamiehille lähetetylle kirjelmällä.
Järjestö järjestykseen - Peili hanke
Perhehoitoliitto sai vuodelle 2009 Opintotoiminnan Keskusliitolta 10 000 euron avustuksen jäsenyhdistysten järjestötoiminnan kehittämiseen. Peili-hanke aloitetaan kartoittamalla jokaisen jäsenyhdistyksen tilanne ja kehittämistarpeet. Soitamme jokaisen yhdistyksen puheenjohtajalle viikolla 13, ja lähetämme kartoituksen kysymykset edellisellä viikolla pohdittavaksi. Hankkeessa koulutetaan yhdistyksiä järjestötoiminnasta ja siihen liittyvistä osa-alueista. Vuoden aikana järjestetään koulutusta, ja niiden tueksi kootaan sähköinen oppimisympäristö Optima. Optimasta on tarkoitus luoda pysyvä tietopaketti ja keskustelufoorumi yhdistysten luottamushenkilöille.
Ensimmäinen tapaaminen järjestetään perjantaina 24.4.2009 kello 17-21 ja se on tarkoitettu Perhehoitoliiton jäsenyhdistysten puheenjohtajille, sihteereille ja tiedottajille.
Lisätietoa Peili-hankkeesta saat rahoituspäällikkö Juha Majasaarelta, juha.majasaari@perhehoitoliitto.fi, 040 310 1444 ja tiedottaja/ rekrytointikoordinaattori Leila Hänniseltä, leila.hanninen@perhehoitoliitto.fi, 040 310 1445.
Perhehoitajien valtakunnallinen rekrytointi
Perhehoitoliitto ry:n valtakunnallista perhehoitajien rekrytointihanketta jatketaan tänä vuonna valtion rahoituksella. Hanke käynnistyi maaliskuun alussa 2008 RAY:n tuella.
Kampanjan aikana järjestettiin yli 50 tapahtumaa ja tilaisuutta eri puolilla Suomea. Kampanjaan osallistui 13 alueellista perhehoidon lastensuojelun sijaishuolto- ja perhehoitoyksikköä sekä kaupungeista Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kotka, Oulu ja Turku yhteistyössä järjestöjen ja sijaisvanhempien alueellisten yhdistysten kanssa. Kampanjan suojelijana toimi lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Hankkeen ohjausryhmään ovat osallistuneet Kuntaliitto, Pesäpuu ry, Pelastakaa Lapset ry ja SOS-lapsikylä ry.
Vuonna 2009 Ajoissa kotiin -kampanja järjestetään jälleen syyskuussa, 12. - 27.9. Kampanjan avajaisia tullaan viettämään eri puolilla maata tapahtumien ja tilaisuuksien merkeissä.
Seuraava rekrytointivastaavien työkokous järjestetään 7.4.2009 Jyväskylässä. Tervetuloa verkostoitumaan! Lisätietoa saat tiedottaja/ rekrytointikoordinaattori Leila Hänniseltä, leila.hanninen@perhehoitoliitto.fi, 040 310 1445.
Pienryhmäohjaajakurssi sijaisisille
Perhehoitoliitto järjestää sijaisisille pienryhmäohjaajakurssin. Osallistujat saavat valmiuksia toimia pienryhmien ohjaajina vertaistuen periaatteella. Sijaisisien pienryhmätoiminnan käynnistäminen edellyttää innostuneita pienryhmäohjaajia sekä ryhmäläisiä omilla paikkakunnilla. Koulutus toteutetaan prosessinomaisena vuoden 2009 aikana. Siihen kuuluu mm. luentoja, toiminnallisia harjoituksia ja etätehtäviä. Ensimmäinen kokoontuminen pyritään pitämään huhti-toukokuussa. Ryhmän koko on 8-16 henkilöä.
Yhteydenotot ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Hannu Piispanen, hannu.piispanen@perhehoitoliitto.fi, 040 310 1443.